Virassaan Euroopan komission varapuheenjohtajana Jyrki Katainen saa toteuttaa intohimoaan Euroopan taloutta kohtaan. Hän on kertonut haluavansa työskennellä Euroopan parhaaksi ja tekevänsä EU:ssa työtä, josta nauttii. Hänen ratkaisuaan jättäytyä pois kotimaan politiikasta ja siirtyä Euroopan komissioon on aiheuttanut niin kiittelyä kuin spekulointia ja suoria syytöksiäkin niistä syistä, joiden pohjalta hän teki päätöksensä.

Katainen itse on perustellut lähtöään halulla uudistua. Hän kertoi muun muassa Sanomalehti Karjalaisen haastattelussa kokevansa antaneensa kokoomuksen puheenjohtajana kaikkensa ja arvioi Euroopan unionin tehtäviin lähtemisensä olleen ”erittäin oikea ratkaisu”. Kataisella oli taustaa kansainvälisestä toimesta jo ennen komissaarin virkaansa.

Kansainvälisissä luottamustehtävissä

Jo kauan ennen virkaansa EU-komissiossa Katainen toimi Euroopan Kansanpuolueen eli EPP:n luottamustehtävissä, ensin Youth of the European People’s Partyn eli Euroopan Kansanpuolueen nuorisojaoston varapuheenjohtajana vuodesta 1998 vuoteen 2000. Vuonna 2006 alkoi Kataisen varapuheenjohtajuus Euroopan Kansanpuolueessa. Kyseinen tehtävä kesti vuoteen 2012 saakka.

Euroopan parlamentin ryhmittymät

Kaikki kansalliset puolue-ehdokkaat ovat jakautuneet Euroopan parlamentin poliittisiin ryhmittymiin, sillä kansallisia puolueita Euroopan parlamentissa ei ole. Tällaisten poliittisten ryhmittymien voidaan sanoa toimivan puolueiden kattojärjestöinä. Euroopan Kansanpuolue EPP, jonka varapuheenjohtajana Katainen oli vuosina 2006-2012, on suurin Euroopan parlamentin poliittisista ryhmittymistä.

European People’s Party-ryhmä kokoaa yhteen Euroopan demokraattiset ryhmät, kristillisdemokraatit sekä maltilliset keskustapuolueet. Ryhmä tavoittelee vauraita Euroopan sisäisiä talousmarkkinoita ylväänä pyrkimyksenään maailmanlaajuisen hyvinvoinnin edistäminen kestävää kehitystä unohtamatta.

Muut Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät ovat:

  • Group of the Progressive Alliance of Socialists and Democrats in the European Parliament eli Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä
  • Group of the Alliance of Liberals and Democrats for Europe eli Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä
  • Group of the Greens/European Free Alliance, toisin sanoen Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä
  • European Conservatives and Reformists Group, suomeksi Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä
  • Confederal Group of the European United Left – Nordic Green Left, joka tunnetaan nimellä Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto
  • Europe of Freedom and Democracy Group eli Vapaa ja demokraattinen Eurooppa

Euroopan parlamentin jäsenistössä on myös sitoutumattomia, jotka ovat katsoneet parhaaksi jättäytyä ryhmittymien ulkopuolelle. Euroopan unionin parlamentin poliittisista ryhmittymistä kiinnostuneille asiasta tarjoavat tarkempaa tietoa Europarlamentin ovat sivut myös suomenkielisenä versiona.

Jyrki Kataisen ura EU-komissaarina

Toimittuaan kymmenen vuotta Suomen hallituksen pääministerinä Jyrki Katainen tuli tosiaan siihen johtopäätökseen, että oli tullut korkea aika etsiytyä uusiin luottamustoimiin tilaisuuden tarjoutuessa, kun Keskustan Olli Rehnin oli tuolloin anottava eroa EU-komission varapuheenjohtajan tehtävästään, sillä hänet oli valittu toukokuussa 2014 europarlamenttiin.

Ei ole mahdollista toimia samanaikaisesti komissaarina ja meppinä. Suomessa yleisesti käytetty puhekielen omainen ilmaus meppi juontuu englanninkielisestä lyhenteestä MEP, joka tulee sanoista Member of the European Parliament tarkoittaen Euroopan parlamentin jäsentä.

Ympäristön vaihdos ja uudet haasteet ovat omiaan motivoimaan haasteista pitävää, luonteeltaan eteenpäin pyrkivää ammattilaista alalla kuin alalla, eivätkä poliitikot tässä asiassa eroa muiden alojen tekijöistä.

Näin ollen Katainen jätti eroanomuksensa presidentti Sauli Niinistölle. Valtioneuvoston nimeämänä Katainen sai tilaisuutensa tarjoutua Suomen ehdokkaana Euroopan komissioon.

Europarlamentaarikko, kokoomuslainen Petri Sarvamaa kiitteli Kataista ja tuki tämän päätöstä jättää hallitustyö kotimaassa tullakseen valituksi Euroopan poliittisiin johtotehtäviin Euroopan keskustaoikeistolaisten puolueiden kattojärjestö EPP:n ehdokkaana. EU-parlamentti hyväksyi uuden komission lokakuussa 2014, jolloin Jyrki Katainen pääsi tehtäväänsä EU-komission varapuheenjohtajana. Uusi velvollisuus edellytti Kataisten muuttoa ulkomaille.

Helsingin Sanomien toimittaja Pekka Mykkänen tarttui artikkelissaan 25.7.2016 siihen, etteivät monet suomalaiset ole tietoisia Jyrki Kataisen työnkuvasta EU-komissaarina, eivätkä vaikuta ymmärtävän, kuinka suuresta vastuutehtävästä on kyse. Toimittaja Mykkänen kävi seuraamassa Kataisen työpäivän kulkua mainiten asialistalta tuolloin muun muassa Espanjan ja Portugalin velkatilanteen käsittelyn. Päivä oli sisältänyt myös EU:n ilmastonmuutospakettia koskevien asioiden puimista sekä esittelyä uudesta linjauksesta koskien Kiinan niin kutsuttua polkumyyntiä.

Katainen vastaa komissaarina Euroopan työpaikoista, investoinneista, kasvusta ja edellä mainittujen myötä kilpailukyvystä ohjaten kymmenen muun komissaarin työskentelyä. Helsingin Sanomat uutisoi Euroopan Unionia käsittelevän Politico-lehden raportoineen Kataisen tehokkuudesta varapuheenjohtajana erästä kabinettipäällikköä siteeraten. Tietolähde vertasi Jyrki Kataista muihin varapuheenjohtajiin, joiden kapeakatseisesta omaan työhönsä keskittymisestä Kataisen malli eroaa edukseen tämän koordinoidessa useiden komissaarien työtä.

Katainen ja kansliapäällikkö Romakkaniemi metsätalouden asialla

Tulevan varapuheenjohtajan tehtävien merkityksellisyyttä spekuloitiin syyskuussa 2014, jolloin Länsi-Savon verkkolehdessä kerrottiin, että Euroopan paperiteollisuuden liitto CEPI uskoi Kataisen tehtävän EU-komission varapuheenjohtajana olevan jopa ratkaiseva teollisuuden näkökulmasta. Etujärjestön toiveena olikin, että vahvana komissaarina Katainen olisi keskeisessä roolissa komission päätöstenteossa.

CEPI:n toimitusjohtaja uskoi Kataisen tehtävän tulevan olemaan hyvin vaativa. Metsäteollisuutta koskevia asioita on käsitelty unionin päätöksentekoelimissä hajautetusti, mistä johtuen metsäteollisuus on kantanut huolta alan asemasta EU:ssa. Metsäasioissa Katainen on puoltanut Suomea. Yhdessä kansliapäällikkönsä Juho Romakkaniemen kanssa Katainen työskenteli tiukasti, jotta ilmastopakettiin saadaan kirjaus metsänhoidon vaikutuksen huomioimisesta päästölaskelmissa.