Poliittista uraansa Jyrki Katainen aloitteli liityttyään kokoomukseen, kun puolue oli päässyt vuonna 1987 hallitusvastuuseen. Katainen tuli valituksi jo 22-vuotiaana Siilinjärven kunnanvaltuustoon vuoden 1992 kunnallisvaaleissa. Siilinjärven kunnanvaltuustossa hän hoiti kunnallista luottamustehtäväänsä aina vuoteen 2010 saakka, vuosina 1997-1998 Siilinjärven kunnanvaltuuston toisena varapuheenjohtajana.

Varapuheenjohtajuus tuttua Kataiselle

Varapuheenjohtajuudesta tuli Kataiselle tuttu luottamustehtävä alkaen vuosista 1994-1995, jolloin hän hoiti Kokoomusnuorten varapuheenjohtajan tehtäviä. Hän toimi Pohjois-Savon maakuntaliiton hallituksessa vuodesta 1997 vuoteen 2000, Euroopan oikeistonuorten varapuheenjohtajana vuodesta 1998 vuoteen 2000, ja Pohjois-Savon maakuntavaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2001-2004.

Harkinnan paikka nuorelle poliitikolle

Politiikan toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Tuomo Yli-Huttula kertoo kirjassaan Puolivallaton puolue (Otava 2006) kokoomuksen toimista, muun muassa Jyrki Kataisen poliittisen uran etenemisestä sekä Sauli Niinistön ensimmäisestä ehdokkuudesta vuoden 2006 presidentinvaaleissa.

Yli-Huttulalla itselläänkin on taustaa poliittisista piireistä hänen työskenneltyään 1990-luvun alkupuolella kokoomuksen tiedotustehtävissä eduskuntaryhmässä. Yli-Huttula oli myös Esko Ahon hallituksessa ympäristöministerinä toimineen Sirpa Pietikäisen erityisavustaja.

Puolivallaton puolue-kirjan mukaan Jyrki Katainen oli 26-vuotiaana vakavan valinnan edessä tehtyään kunnallispolitiikkaa viisi vuotta, oltuaan kokoomusnuorten varapuheenjohtajana ja osallistuttuaan Euroopan parlamentin vaaleihin vuonna 1996. Katainen punnitsi politiikan jättämistä harkiten jatko-opintoja, yksityiselle sektorille siirtymistä, tai uraa EU-virkamiehenä.

Pohjois-Savon kokoomuslaiset näkivät Kataisessa potentiaalia, jonka eivät halunneet menevän hukkaan, sillä puolueelle oli enemmän hyötyä poliittisesti virittyneestä, päämäärätietoisesta nuoresta kyvystä. Niinpä kuopiolainen kunnallispoliitikko, lääkärin virassa toiminut Terttu Vilpponen-Salmela suostutteli tuolloin Lontoon suurlähetystössä virkamiesharjoittelua suorittavan Kataisen pyrkimään eduskuntaan.

Kansanedustaja Jyrki Katainen

Jyrki Kataisen virka kansanedustajana aikavälillä 24.3.1999 – 30.6.2014 alkoi vuoden 1999 eduskuntavaaleista, jolloin Katainen valittiin eduskuntaan Kuopion vaalipiiristä äänimäärällä 3997 ääntä. Hän oli tuolloin 27-vuotias.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten vaaliliitto turvasi Kataisen pääsyn eduskuntaan. Vaaliliiton toisesta kansanedustajapaikasta kamppaili perussuomalaisten Timo Soini, jonka Katainen päihitti vain täpärästi. Ensimmäisenä kansanedustajavuotenaan Katainen oli ehdokkaana kokoomuksen varapuheenjohtajaksi, vielä tuolloin kuitenkin Ville Itälä, Pirkko-Liisa Ollila ja Sari Sarkomaa ohittivat hänet kyseisessä äänestyksessä.

Kataisen vuoro päästä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi tuli vuonna 2001, kunnes kesäkuussa 2004 hän nousi vihdoin edustamansa puolueen puheenjohtajaksi tultuaan valituksi eduskuntaan Pohjois-Savon vaalipiiristä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa 5557 äänellä. Pohjois-Savon vaalipiirissä Katainen nautti luottamusta niin ikään eduskuntavaaleissa vuonna 2007, jolloin hän sai jo 10 806 ääntä.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Katainen oli ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä jatkaen kokoomuksen kansanedustajana 23 962 ääntä saatuaan.

Kataisen tehtävät eri toimielimissä

Eduskunnan valitsemana Katainen on toiminut monipuolisesti eri toimielimissä vuodesta 1999 vuoteen 2004. Hänelle kertyi kattavasti työkokemusta puhemiesneuvoston, hallintovaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan, perustuslakivaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan, verojaoston, kansaneläkelaitoksen valtuutettujen, pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan, ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan, Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston, eduskunnan pankkivaltuuston, Länsi-Euroopan unionin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan sekä kansainvälisten asiain foorumin tehtävistä.

Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana

Kataisen tultua valituksi eduskuntaan hänelle alettiin pedata kokoomuksen puheenjohtajuutta määrätietoisesti Sauli Niinistön ”hiljaisella tuella”. Jyri Häkämies, Kataisen eduskuntatoveri, jonka muassa Katainen oli alun perin Niinistöön tutustunut, puhui jo vuonna 1999 Kataisen tulevan aikanaan nousemaan puolueen puheenjohtajaksi.

Näin kävikin ja puheenjohtajuutensa aikana Katainen luotsasi kokoomuksen menestykseen, jonka ansiosta kokoomuksesta vihdoin tuli Suomen suurin puolue. Kataisen merkitys Sauli Niinistön presidenttiehdokkaaksi asettumisen kannalta vuonna 2005 oli ratkaiseva, sillä hän matkusti Jyri Häkämiehen kanssa Luxemburgiin keskustelemaan Niinistön kanssa tämän ehdokkaaksi asettumisesta.

Niinistö epäröi vähintäänkin näennäisesti, kuinka Luxemburgin työtehtävien ja presidenttiehdokkuuden yhteen sovittaminen onnistuu, mutta vakuuttui kampanjoinnin järkevyydestä. Katainen on maininnut erääksi puheenjohtajauransa kohokohdista hetken, jolloin sai julkistaa Saulin ehdokkaaksi asettumisen puoluehallituksessa.

Niinistö koettiin luotettavaksi ehdokkaaksi, jonka vaalityötä kokoomuslaiset olivat motivoituneita tukemaan. Myös kansalaisten keskuudessa virinnyt vaali-into ja Niinistön kannatus ilahduttivat Kataista, joka tuolloin ei itse olisi lähtenyt presidenttiehdokkaaksi ollen ikänsä puolesta liian nuori presidentin virkaan. Katainen sanoi, ettei väärässä lajissa urheileminen tuota mitään tulosta.

Jyrki Katainen valtiovarainministerinä 19.4.2007 – 21.6.2011

Katainen on toiminut valtiovarainministerinä sekä pääministeri Matti Vanhasen että pääministeri Mari Kiviniemen hallituksissa. Kyseinen tehtävä lankesi Kataiselle jokseenkin epäkiitolliseen aikaan taloudellisen taantuman aikana, jolloin Suomi velkaantui entisestään.

Pääministeri Jyrki Katainen

Aktiivinen työ ja suosio kokoomuksen keskuudessa tuottivat lopulta halutun tuloksen, kun Jyrki Katainen valittiin nimitettäväksi hallituksen pääministeriksi. Kataisen hallitus astui virkaan 22.kesäkuuta vuonna 2011.

Helmikuussa 2013 Kataisen toimesta tapahtunut toimeksianto aiheutti sen, että kansanedustaja Pentti Oinonen äänestytti eduskunnalla Kataisen nauttimasta luottamuksesta. Pääministeri oli tilannut Pekka Himaselta tulevaisuusselvityksen 700 000 eurolla, mistä oikeuskansleri Jaakko Jonkka huomautti hyvän hallintotavan jääneen toteutumatta, sillä hanke olisi tullut kilpailuttaa. Pääministeri Jyrki Katainen sai äänestyksessä eduskunnan luottamuksen.

Vuonna 2013 Kataiselle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi, jonka myöntämiselle ensisijaisena lähtökohtana määritetään saajan henkilökohtaiset ansiot. Ristin saajan on osoitettava isänmaan palveluksessa ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä olevansa oikeutettu kunniamerkkiin, jonka edellytyksenä on myös hyvämaineisuus.

EU-komission varapuheenjohtajuus vuodesta 2014 alkaen

Katainen eteni edelleen urallaan erottuaan pääministerin tehtävästään siirtyen EU-komissioon talouskomissaarin tehtäviin Olli Rehnin tilalle tämän tultua valituksi europarlamenttiin.